Ajankohtaista
Ratkaisuja ympäristön ehdoilla
PYR info; joulukuu 3-2013
Hammasvälineessä ympäristötietoisuus ja -johtaminen ovat osa yrityksen päätöksentekoa.
Hammasväline Oy:n toimitusjohtaja Kalle Salmela sanoo ympäristöjohtamisen olevan yhtiölle kokonaisvaltainen ajattelutapa.
– Tavoittelemme kuormituksen minimointia ja
ympäristöasioiden hoidon jatkuvaa parantamista kaikissa toiminnoissamme.
Esimerkiksi logistiikkakumppaneiden ja -ratkaisujen valinnassa yritämme aina
löytää ympäristöystävällisimmät vaihtoehdot, Salmela tiivistää.
Hammasväline Oy:ssä ympäristövaikutusten huomioon ottaminen on ollut itsestään
selvää jo vuosia.
Sertifioitua toimintaa
Hammasväline onkin kirjannut ympäristötavoitteensa strategiaansa asti. Yritykselle on myönnetty toimistaan PYR-sertifikaatti.
Huoltopäällikkö Mikko Leka muistuttaa, että paljon puhutun hiilijalanjäljen pienentämiseen voidaan päästä montaa eri tietä. Tehokkain tapa on vaikuttaa ennakkoon.
– Minimoimme toimintamme ympäristövaikutuksia paitsi vähentämällä jätteen määrää, myös kehittämällä ja lisäämällä kierrätystä sekä hyödyntämällä kierrätettyä materiaalia. Monista tuotteista on esimerkiksi olemassa isompia pakkausvaihtoehtoja. Asiakaspalvelussa ohjaamme välillä asiakasta tilaamaan kerralla enemmän. Näin voidaan vähentää sekä turhaa pakkausjätettä että ajoreissuja. Myynnin ja huollon autojen valinnassa taas suosimme aina vähäpäästöisintä teknologiaa, Leka toteaa.
Ympäristöön ja ekologiaan liittyvien lakien ja asetusten noudattaminen määrittääkin Hammasvälineessä vain minimitason. Moniin sen toimituksiin liittyy selvitys ympäristöasioista.
Pakkaukset uudelleen käyttöön
Hammasväline kierrättää paperit, pahvit, energiajätteet ja laiteasennuksista tulevat jätteet. Laitetoimitusten pahvit kierrätetään lajiteltuna pahvijätteenä, styroksit energiajätteenä ja puuaines puujätteenä. Ongelmajätteet ohjataan jatkokäsittelyyn. Käytöstä poistetut laitteet kierrätetään lajiteltuna metalliromuna. Jos laite kuitenkin on riittävän hyväkuntoinen, se kunnostetaan ja hyödynnetään joko huollon lainakoneena tai lahjoitetaan eteenpäin.
Lue juttu kokonaisuudessaan
> PYR info joulukuu 2013; Ratkaisuja ympäristön ehdoilla
---------------------------
PYR info on Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy:n asiakasjulkaisu.